Tässä toissa viikonloppuna tästä päivästä — 6.-8.10 (kynäilty 18.10) — päätin tietoisesti lykätä työaktiivisuusvaihdetta vähän isommalle siviilielämässäni, kun Lounasruoat — alue, jonka alkamista olen jo kerennyt odottaakin tässä Kahvilapalveluissa kärvistellessäni — tekkee alkuaan. Haluan olla valmis uuden oppikokonaisuuden tarjoamiin haasteisiin ynnä muuhun sellaiseen.

 

Perjantaina oli sukua kylässä, joten oli väistämätöntä että iltaa pitkin tulisi tarpeelliseksi laittaa evästä. Yötä olivat siis. Vieraat olivat pakanneet mukaan muutaman paketillisen grillimakkaraa ja valmiiksi maustettuja ranskanperunoita. Nähdessäni tämän mittavan määrän raaka-aineita tunsin kokin veren juoksevan suonissani ja kävin makkaroihin käsiksi. Varsinaista ruoanlaittamiskohtaista suorittamista ei makkaraperunoiden valmistamisessa ollut, mutta päätin kompensoida sitä nimellistä miinusta tämän asian ihanuudessa sillä, että laitan ruoalle ottimen, syömisastiat ja mahdollisesti mieluiset mausteet pöydälle odottamaan ottajiaan.

"Ruoka on valmista!"

 

Lauantaina päätin aloittaa tekemällä paikallisen herkun. Olin oppinut RakettiSpagettiin tehdyn jauhelihakeiton tekemisen viime vuonna koulussa — perinteinen keitto on ollut persoonallinen inhokkiruokani sitten syntymäni — ja sen maku ja mukava suutuntuma olivat varsinainen valaistus. Vielä enemmän kuin minä itse, äitini tykästyi ruokaan, ja kertoessani hänelle Perjantai-iltana tekeväni Lauantaina pitkästä aikaa kotona jotain — aktiivisempi ote ruoantekoon oli tiedostettu etukäteen jo silloin — hän vaati jauhelihakeittoa.

Ruoasta tuli ruokakermateitse tehdyllä täyteläisellä maullaan, al dente keittojuureksillaan varsin miellyttävä kokemus kaikille. Jauheliha oli vähemmän rasvaisesta päästä, joten ruoan ravintoarvot päättyivät niin kohdilleen kuin kermaan tehdyssä seoksessa uskaltaa toivoa; ja raaka-aineet olivat hintavasta Oulunsalon K-Supermarketistakin ostettuna edulliset.

 

Tämä puolestaan oli yksi lauantai-illan teoksista. Laitoin kuvassa oleviin toasteihin pohjiksi paahtoleivät, joista sahateräisellä veitsellä leikkasin reunat irti ja laitoin kannellisessa muovikupissa jääkaappiin (vanhemmat eivät tykkää kun heitän syötävää ruokaa pois, joten jätän heidän huolekseen). Joka toisen puolikkaan voitelin Yrttitarha-tuorejuustolla ja joka toiseen laitoin X:n ketsuppia ja +:n sinappia. Kummatkin puolikkaat kummastakin kerrosleivästä saivat kymmenen lyhyttä nakintynkää päälleen, ja kahdelle neljästä puolikkaasta siivutin pari siivua Gouda-juustoa. Leivät paistuivat grillissä muutaman minuutin, ja olivat valmiit.

 

Sunnuntai-iltana tein Valion ohjeella tortillalasagnen, joka on yksi ylpeimmistä aikaansaannoksistani (räpsin enemmänkin kuvia, kuin blogissa näytän; valitsin tänne vain parhaat). Hassu juttu tässä on se, että koskaan, edes koulun keittiöpäivillä en ole lasagnea ennen tehnyt. Pääkohdiltaan ohje oli yksinkertainen vaikkakin tuotti paljon isohkoa tiskiä. Tortillapohjat, jotka laikkasin suorakulmion muotoiseen vuokaan kerroksiksi, olivat myös halvempia kuin pastaratkaisu viikkoa myöhemmin osoittautui olemaan. Kastike oli ruokakermapohjainen; Valion Kolme Juustoa-ruokakerma palveli valmistuksessa.

 

---

 

Lisäksi alkavan viikon Maanantaina ja Tiistaina työssaoppimispaikassani, Leo's Leikkimaassa tein omat lounaani itse bistroravintolan yhteydessä.

 

Maanantaina Tacotortilla ranskalaisilla

Tiistaina Bacon Burger ranskalaisilla

Tänne nyt kun kuulumisiani kerron, tuli mieleen toinen positiivinen tapahtuma CateAlalta. Elikkä aivan hiljattain, noin viikko tämän artikkelin kynäilypäivästä (4.10.17) taaksepäin, oli luokallani tavallinen keittiöpäivä koulumme asuntolan opetuskeittiössä.

Pestit jaettiin aina aamuisin kahdeksan aikaan; heti kun oppilaat olivat päässeet työpukuihinsa ja ruokasaliin kokoontumaan. Mitä pestinjakoon tulee, en osannut odottaa yllätystä. Lounasruoat ovat aina olleet mielenkiintoisin kohde minulle tällä ammattialalla, mutta meneillään olevan Kahvilapalvelut-oppikokonaisuuden rajoissa toimiessani, on yleensä opetuskeittiöpäivien (joka viikon Torstai ja Perjantai) vastuualue ollut ennaltakirjoitettu. Aamukahvit, aamukahvileivät, linjasto valmiiksi asiakkaita (toinen ryhmä joka pitää samanaikaisesti tuntinsa asuntolassa) varten — mutta ei tietenkään ilman jatkuvaa (liioittelen tahallani vähän saadakseni tästä tarinasta hyvän, ymmärrät varmaan) painostusta aikataulutuksesta.

Tämän Torstain homma kuitenkin oli eri. (Lähes täysvaltaiselle) vastuulleni laitettiin aamukahvitauon palvelujen hoitamisen sijasta päivän lounas. Olin kieltämättä innoissani uutisista.

Päivän lounas oli lohimedaljonki uuniperunoilla. Lohimedaljongit olivat vastuualueeni. Sen lisäksi, että päivän aikana sain osallistua, vaikka matkalla oli omat toppinsa, kun valmiiksi ostettua lohifileetä ei ollutkaan tarpeeksi, ja pienempi tarjottimellinen piti erityisruokavaliolliselle luokkakaverille tehdä; ongelmat matkan varrella olivat aika minimaaliset. noin 45 minuuttia, kun uuni oli vielä toisen luokkakaverin tekemille uuniperunoille varattuna, menin tekemään kohtalokkaan ennustuksen.

"Kyllä tämän nyt kaiken jären mukaan pitäs olla ajallaan valamis"

Ongelmat kuituivatkin käsiteltävänkokoisiksi, ja hommat hoituivat ja medaljonkien kääntäminen oli kivaa. Eniten tuli oli hännän alla kun hälyytysajalla vajaalle kolmellekymmenelle medaljongille piti edessäsi näkemät sitruuna-tillikoristeet kääntää. Ensimmäinen vuoallinen koristeineen piti viedä ruokailua varten linjastolle. Se onnistui! Tähän asti kaikki oli onnistunut ajoissa. Laskeskelin siinä kuitenkin, koristeita tehdessäni ja kaloja uunista odotellessani, että ensimmäisen ruokailija-aallon jälkeen enismmäinen vuoka kerkeäisi tulla tyhjäksi lohesta; niinpä seuraavan vuoan jokaiselle medaljongille piti tehdä koristeet työlaudalle valmiiksi samalla, kun muut menivät syömään. Tein sen ripeästi, toin valmiin vuoan — joka kuvassa näkyy — linjastoon toisen tyhjetessä, ja keikka onnistui. Tunsin oloni varsin onnistuneeksi, tietyllä tavalla ylpeäksi myös. Olin asettanut itselleni persoonallisia paineita tavoitteiden saavuttamisesta asetetussa aikarajassa, ja onnistuin.

 

Keväällä 2017, ensimmäisen Catering-alan lukuvuoden loppupuolella suoritin Palvelu- ja jakelukeittiöt-opikokonaisuuden. Oppikokonaisuus ei ollut yksi pakollisista, mutta suoritin sen jotta opintopisteet tulisivat täyteen. Hommat alkoivat ns. "perusvaiheen", nimeltä Majoitus- ja ravitsemuspalveluissa toimiminen, päättymisen jälkeen Maaliskuussa, ja TOP-paikassa harjoitteleminen alkoi Huhtikuussa. Maaliskuun aikana olin hankkinut työssäoppimispaikan omin avuin Oulunsalon Kirkonkylän koululla (ala-aste), jossa olin itsekin käynyt oman oppivelvollisuuteni ensimmäiset kuusi vuotta.

Työt alkoivat kuukausien käänteessä, jolloin olin tuntematon kaikkien muiden henkilökunnan jäsenten, paitsi oman yhteyshenkilöni, Annen kanssa. Tutustuminen kuitenkin tapahtui nopeasti ja naisvaltainen henkilökunta otti hyvin vastaan. 

Heti ensimmäisenä päivänä tehtävät olivat yksiselitteiset: muutama sata eväsleipää keittiöön tulleista leipomon leipäkoreista, ja maitokylmiöstä löytyvistä päällysteistä. Vasta lopussa, viimeisen korin puolessavälissä ollessani joutui Anne tulla auttamaan, mutta päivä päättyi hyvin ja oli työtahtini — asia, josta olen ollut epävarma ja lievästi ahdistunut ensimmäisenä vuonnani — tarpeeksi hyvä ainakin omaan tyytyväisyyteeni asti. Jalat meinasivat olla päivän päätteeksi yhdessä asemassa työskentelystä tiettyyn pisteeseen asti turtuneet, mutta olo oli suorituksestani hyvä kävellessäni kotiin. Leivät menivät pienelle päiväretkelle, jonka 5-luokkalaiset tekivät seuraavana päivänä.

Päivät eivät olleet samanlaisia, lukuunottamatta paria poikkeusta. Seuraavan parin kuukauden aikana töissä ollessani osallistuin laajasti tiskien puhtaassa päässä toimimiseen, hiljalleen aloin aamulinjaston valmiiksi laittamiseen totutella, ja näytön lopulta tullessa osasin homman omin neuvoin, ja tuntui kuin olisin sitä jo kauankin tehnyt. Lisäksi pöytien pyyhkiminen salista lounaan jälkeen oli jokapäiväinen juttu.

Näytöstä pääsin läpi parhain numeroin. Vielä oli jäljellä yksi työpäivä, jolloin ympyrä tavallaan sulkeutui, ja Toukokuussa tapahtuvalle kutosluokkalaisten luokkaretkelle tein taas mittavan erän eväsleipiä.

Kun työssäoppiminen päättyi, tunsin oloni suoritukseeni hyväksi. En ollut ollut ylpeä tahdistani ekan vuoden aikana paljoakaan, joten tämä kokemus, kaiken oppimani perustiedon lisäksi, oli myös buusti itsetunnolle. Tyytyväisyys työskentelyyn, ja työn palkitsevuuden tunne (lasten kanssa työskentely osoittautui kivemmaksi, kuin olen ehtinyt syventymällä ilmaista tämän lyhyen vuodatuksen aikana) avasivat mieltäni toisellakin tavalla; tunsin tietäväni, mihin haluan työllistyä lopulta valmistuttuani — lounaskokiksi.