Keväällä 2017, ensimmäisen Catering-alan lukuvuoden loppupuolella suoritin Palvelu- ja jakelukeittiöt-opikokonaisuuden. Oppikokonaisuus ei ollut yksi pakollisista, mutta suoritin sen jotta opintopisteet tulisivat täyteen. Hommat alkoivat ns. "perusvaiheen", nimeltä Majoitus- ja ravitsemuspalveluissa toimiminen, päättymisen jälkeen Maaliskuussa, ja TOP-paikassa harjoitteleminen alkoi Huhtikuussa. Maaliskuun aikana olin hankkinut työssäoppimispaikan omin avuin Oulunsalon Kirkonkylän koululla (ala-aste), jossa olin itsekin käynyt oman oppivelvollisuuteni ensimmäiset kuusi vuotta.

Työt alkoivat kuukausien käänteessä, jolloin olin tuntematon kaikkien muiden henkilökunnan jäsenten, paitsi oman yhteyshenkilöni, Annen kanssa. Tutustuminen kuitenkin tapahtui nopeasti ja naisvaltainen henkilökunta otti hyvin vastaan. 

Heti ensimmäisenä päivänä tehtävät olivat yksiselitteiset: muutama sata eväsleipää keittiöön tulleista leipomon leipäkoreista, ja maitokylmiöstä löytyvistä päällysteistä. Vasta lopussa, viimeisen korin puolessavälissä ollessani joutui Anne tulla auttamaan, mutta päivä päättyi hyvin ja oli työtahtini — asia, josta olen ollut epävarma ja lievästi ahdistunut ensimmäisenä vuonnani — tarpeeksi hyvä ainakin omaan tyytyväisyyteeni asti. Jalat meinasivat olla päivän päätteeksi yhdessä asemassa työskentelystä tiettyyn pisteeseen asti turtuneet, mutta olo oli suorituksestani hyvä kävellessäni kotiin. Leivät menivät pienelle päiväretkelle, jonka 5-luokkalaiset tekivät seuraavana päivänä.

Päivät eivät olleet samanlaisia, lukuunottamatta paria poikkeusta. Seuraavan parin kuukauden aikana töissä ollessani osallistuin laajasti tiskien puhtaassa päässä toimimiseen, hiljalleen aloin aamulinjaston valmiiksi laittamiseen totutella, ja näytön lopulta tullessa osasin homman omin neuvoin, ja tuntui kuin olisin sitä jo kauankin tehnyt. Lisäksi pöytien pyyhkiminen salista lounaan jälkeen oli jokapäiväinen juttu.

Näytöstä pääsin läpi parhain numeroin. Vielä oli jäljellä yksi työpäivä, jolloin ympyrä tavallaan sulkeutui, ja Toukokuussa tapahtuvalle kutosluokkalaisten luokkaretkelle tein taas mittavan erän eväsleipiä.

Kun työssäoppiminen päättyi, tunsin oloni suoritukseeni hyväksi. En ollut ollut ylpeä tahdistani ekan vuoden aikana paljoakaan, joten tämä kokemus, kaiken oppimani perustiedon lisäksi, oli myös buusti itsetunnolle. Tyytyväisyys työskentelyyn, ja työn palkitsevuuden tunne (lasten kanssa työskentely osoittautui kivemmaksi, kuin olen ehtinyt syventymällä ilmaista tämän lyhyen vuodatuksen aikana) avasivat mieltäni toisellakin tavalla; tunsin tietäväni, mihin haluan työllistyä lopulta valmistuttuani — lounaskokiksi.